Kuopio Tanssii ja Soi ylitti kävijämäärätavoitteensa
Festivaali houkutteli Kuopioon tuhansia tanssin ystäviä enemmän viime vuoteen nähden.
Artikkelikuva: Uppercut Danseteater @ JP Korpi-Vartiainen
Kuopio Tanssii ja Soi täytti tänä vuonna järjestäjien odotukset niin kävijämäärän kuin esitysten täyttöasteiden kannalta. Kävijämäärätavoite oli 35 000, joka ylitettiin. Suomen Kansallisoopperan ja -baletin Balettioppilaitoksen esitys myytiin loppuun, ja muissakin esityksissä nähtiin täydet katsomot.
Festivaaliviikon avasi palkittu Dorrance Dance -steppiryhmä ja maailmankuulu tanssiteatteriryhmä Peeping Tom. Saksalaiselta tanzmainz-ryhmältä nähtiin Sharon Eyalin koreografioima, vangitseva nykytanssiteos Soul Chain.
Viikko jatkui Supervisual Gaala -iltojen merkeissä. Perjantain 14.6. täynnä olleessa Gaalassa jaettiin Tanssin Nuori Tekijä -palkinto, joka myönnettiin tänä vuonna Biret ja Gáddjá Haarla Pieskille.
“Kuopiolaiset voivat olla ylpeitä festivaalista”
Festivaalin teoksissa tartuttiin tänä vuonna erityisesti rakkauden, halun ja kaipuun teemoihin. Myös Pori Dance Company toi festivaalille herkän teoksen Songs, jonka koreografia on festivaalin taiteellisen johtajan Riku Lehtopolun ja teoksen tanssijoiden käsialaa. Lehtopolku myös tanssi esityksessä.
Kesän festivaali oli vuonna 2019 tehtävässään aloittaneelle taiteelliselle johtajalle viimeinen, ja teoksen myötä Kuopio Tanssii ja Soi kiittääkin Lehtopolkua upeasta viisivuotiskaudesta.
Lehtopolku kuvailee tunnelmia:
”Nyt festivaalin päätyttyä päällimmäisinä tunteina itselläni ovat tyytyväisyys ja kiitollisuus. Yleisö löysi festivaalin tapahtumat hyvin ja saamani palaute esityksistä on ollut innostunutta, se on taiteelliselle johtajalle paras palkinto.”
“On ollut harvinainen etuoikeus tehdä tätä työtä, ja olen syvästi kiitollinen saamastani tuesta. Haluan koko sydämestäni kiittää yleisöä sekä kaikkia, jotka ovat olleet rakentamassa Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalia ja joihin minun on ollut ilo tutustua kuluneina vuosina. Festivaali on suuren joukon yhteinen luomus, josta kuopiolaiset voivat olla ylpeitä.”
Rankkasade kasteli tanssijat – ei silti katkaissut esitystä
Tanssiviikon loppupuolella nähtiin ranskalainen Collectif Petit Travers sekä intialainen Aditi Mangaldas. Nuorta kotimaista ja kansainvälistä osaamista toi lavalle jälleen Tanssioppilaitokset On Stage-katselmukset. Suomen Kansallisoopperan ja -baletin Balettioppilaitos tarjoili loistokkaan koko perheen pienoisteosten kokonaisuuden.
Tanssi levittäytyi tänä vuonna myös perinteisten näyttämöiden ulkopuolelle. Järvimatkailukeskus Luodolla yleisön hurmasi tanskalainen Uppercut Danseteater sekä Petri Kekoni Company, jonka neljän tunnin mittaista esitystä ei edes kova rankkasade häirinnyt.
Lisäksi pääkirjastolla nähtiin ammattilaisesityksiä kaksin kappalein Jyrki Karttusen ja lapsille suunnatun, TanssiTeatteri Hurjaruuthin tarjoilemana.
Festivaali piti tuttuun tapaan sisällään runsaasti vapaan pääsyn ohjelmaa. Savonia-lavalla ja Elo-Forumilla tanssin ja kulttuurialojen harrastajat pääsivät esittelemään osaamistaan. TanssiTeltalla järjestettiin päivittäin ohjelmaa, kuten taiteilijatapaamisia, workshoppeja ja konsertteja, iltajuhlia unohtamatta.
Karnevaalikulkueessa oli mukana tänä vuonna kahdeksan upeasti heittäytyvää joukkuetta. Ensi kertaa järjestetyssä Tanssihaasteessa hurmasi neljä tunnettua kuopiolaista, jotka 10 tanssitunnin jälkeen pääsivät näyttämään oppimansa Maximin lavalla.
Festivaali oli ensi kertaa mukana Kaikukortti-kokeilussa. Kaikukortilla esityksiä tuli katsomaan n. 200 henkilöä.
Festivaalikuvat löydät täältä: kuopiodancefestival.fi/medialle