Uusi merkittävä palkinto tanssitaiteilijoille
Tanssitaiteen alalle on saatu uusi, vuosittain jaettava palkinto, jonka Kuopio Tanssii ja Soi on saanut kunniakseen myöntää. 8000 euron arvoinen Tanssin nuori tekijä -palkinto myönnetään Supervisual Gaalassa 14. kesäkuuta.
Palkinnon rahoittaa Keele-säätiö, jonka tarkoituksena on muun muassa edistää liikunnallista elämänasennetta sekä tukea taidetta, tiedettä ja kulttuuria. Palkinto on osa suurempaa säätiön tukemaa kokonaisuutta, jossa tuetaan eri alojen nuoria ja kotimaisia taiteilijoita.
Muut palkittavat alat ovat elokuvakäsikirjoittaminen, esitystaide, kuvataide, näytelmäkirjallisuus sekä runous.
Palkinto kannustaa ja tukee nuorta tanssitaiteilijaa
Palkinnon avulla halutaan tukea uuden sukupolven taitelijoiden työllistymistä, johon etenkin korona on vaikuttanut viime vuosina hyvin negatiivisesti. Tanssitaiteilijoiden asema on koko taiteen kentällä heikko ja vaihteleva, työnkuva on pirstaloitunut ja tulotaso jää useimmiten hyvin alhaiseksi.
Palkinnolla on tarkoitus rohkaista nuoria tanssitaitelijoita tekemään omaäänistä taidettaan sekä auttaa heitä eteenpäin urallaan. Vapaasti unelmoivat nuoret tanssin tekijät ovat tulevaisuuden tanssikenttämme peruskallioita – heidän keskuudestaan kasvavat seuraavat aikansa välittäjät ja kulttuurin uudistajat, epäkohtien kuvaajat ja uusien tulevaisuuksien näkijät.
Kenelle palkinto myönnetään?
Palkinto myönnetään vuosittain Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalin nimeämän raadin toimesta korkeintaan 30-vuotiaalle, lupaavalle ja vahvat taiteelliset näytöt antaneelle, vapaalla kentällä toimivalle tanssijalle tai koreografille, joka on Suomen kansalainen. Palkinto myönnetään taiteellisin perustein.
Palkinto toimii ponnahduslautana ja kannustuksena tanssitaiteilijalle, jonka uralle toivotaan jatkuvuutta, näkyvyyttä sekä uusia työmahdollisuuksia.
Raadissa ovat Kuopio Tanssii ja Soin vuosittain nimeämät tanssitaiteen ammattilaiset. Kesällä 2024 raadin puheenjohtajana toimii festivaalin taiteellinen johtaja Riku Lehtopolku.
Raati ottaa vastaan avoimia ehdotuksia tällä lomakkeella.
Ehdotuksia palkinnon saajasta otetaan vastaan 8.4. klo 16 mennessä.