Seminaari: Tarinoita ja säveliä turvallisuudesta

Kuopio Tanssii ja Soi -tapahtuman avajaispäivänä festivaalin olohuoneessa Circus Live:ssä pysähdytään vahvistamaan henkistä resilienssiä taiteen äärelle. Iltapäivän aikana kirjallisuus ja musiikki kulkevat rinnakkain ja rakentavat tilan, jossa turvallisuutta tarkastellaan sekä muistojen että nykyhetken kautta.

Kuopion kansalaisopiston My Way -ikäihmisten kirjoittajaryhmä sekä Siilinjärven kansalaisopiston kirjoittajaryhmä tuovat päivään koskettavan ja ajatuksia herättävän sanataidehetken. Kuulemme ääneen luettuina kirjoittajien kevään työskentelyn tuloksena syntyneitä omaelämäkerrallisia tekstejä turvallisuusteemasta. Tekstit ovat monimuotoinen kokoelma muistoja, runoja, tarinoita ja pohdintoja, joissa mennyt ja nykyinen kulkevat rinnakkain.

Sanojen rinnalla elämämme eri vaiheessa kulkee myös musiikki. Se lohduttaa, kannattelee ja joskus antaa äänen myös pelolle. Voiko yksi kappale tuoda lohtua vaikealla hetkellä? Voiko sävel vahvistaa selviytymiskykyä? Iltapäivän toisessa osuudessa tutkimme musiikin voimaa henkisen kriisinkestävyyden tukena ja annamme sävelille tilaa kertoa omaa tarinaansa turvallisuudesta.

Tapahtuman toteuttaa Kokonaisturvallisuuden osaamiskeskus -hanke, jota koordinoi EU:n osarahoituksen tuella Savonia-ammattikorkeakoulu yhdessä Kuopion kaupungin kanssa.

Kesto n. 3 h

Näytökset ja liput

8.6.2026
14:00
Circus Live
vapaa pääsy, ei ennakko ilmoittautumista

Katso myös

HyvinvointiaamutHyvinvointiaamut Lumotun metsän tanssijamitLumotun metsän tanssijamit TanssimaratonTanssimaraton