Kenneth Kvarnströmin kausi on alkanut – ajatuksia ensimmäisestä festivaalista

Teksti: Ari Nyfors ja Sanni Kirjavainen

Taiteellinen johtaja Kenneth Kvarnström kuratoi ensimmäistä kertaa Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalin ohjelmiston. Lue, miten ohjelmisto syntyi, millaisia valintoja tehtiin ja tärpit kesän ohjelmistosta.

Tämä on ensimmäinen festivaali, jonka ohjelmiston olet kuratoinut – miltä se tuntuu?

Vähän jännittää, sillä aina on vaikea tietää kuinka yleisö tulee reagoimaan. Olenko tehnyt riittävän kiinnostavia valintoja, ja onko tehty riittävästi, jotta saadaan hyvä kokonaisuus. Tällaista ajattelen aina silloin tällöin.

Millainen oli prosessi ohjelmiston kokoamisessa? Mistä lähdit liikkeelle?

Päällimmäisenä on aina se, onko kiinnostava ja toimiva juttu Kuopioon. Kun pari esitystä löytyy, niin sen jälkeen on helpompaa rakentaa kokonaisuus. 

Seuraavaksi tulevat logistiset asiat, voiko ryhmä esiintyä Kuopiossa juuri tiettynä aikana.

Jotkin suunnittelut ryhmät eivät pystyneet tulemaan, muutama oli esimerkiksi teknillisesti liian haastava. Mielestäni saimme kiinnostavia ryhmiä ja hyvän kokonaisuuden tälle vuodelle. Ensi vuosikin on jo pääosin lyöty lukkoon ja kokonaisuus on ihan erilainen kuin tänä vuonna.

Miten kuvailisit tämän vuoden festivaalin taiteellista linjaa ja ohjelmistoa?

Minua (ja monta muuta koreografia) kiinnostaa, kuinka nykypäivän ilmaisut liitetään koreografiseen työhön. Varsinkin katutanssin eri muodot. Tätä näkyy parissa esityksessä mm. Miller de Nobilin ja Hervé Koubin teoksissa. Sitten on tietysti jotain maagista ja henkeäsalpaavaa ja lisäksi poeettisuus, joka taas näkyy muissa esityksissä. Ja sitten jotain outoa: Hiljainen Kansa Syväniemellä –  se kannattaa kokea.

Onko mukana jotain, mitä ei aiemmin ole nähty Kuopiossa?

Hiljainen Kansa…

Mitä toivot yleisön kokevan tai tuntevan tämän vuoden ohjelman myötä?

Tätä kysytään usein yleisökeskusteluissa. Kun mennään teatteriin, tanssia halutaan katsoa teatterin silmin. Se on haastavaa, koska tanssitaide on ilmaisuna paljon lähempänä esimerkiksi kuvataidetta ja musiikkia. Taidetta, joka puhuttelee enemmän tunteen tasolla. 

Yhteiskuntamme toimii usein tätä vastaan, meidän on ymmärrettävä kaikki ja tunneäly jää toiseksi. Sanoisin yksinkertaisesti: luota omiin tunteisiin.

Sitten on kaikki muu: teknistä taituruutta, visuaalista hienoutta ja taitavia esiintyjiä. Kaikkea tätä löytyy tämän vuoden festivaalissa kunhan annat mahdollisuuden. 

Minua kiinnostaa, kuinka nykypäivän ilmaisut liitetään koreografiseen työhön. Varsinkin katutanssin eri muodot.

Kurkistus taustaasi: Milloin olet aloittanut tanssimisen? Mikä inspiroi tanssin aloittamiseen ja kuinka siitä tuli osa elämääsi?

Aloitin nuorena harrastajateatterissa, siellä tehtiin kaikenlaista. Sitten päätettiin tehdä steppimusikaali läänintaitelijan aloitteesta. Ja sen jälkeen erilaisia kursseja. Kun sinulla ei ole paljon tietoja ja olet nuori, niin uskallat paljon enemmän. Yht’äkkiä olin ohjaaja ja opetin tanssia muille. Iski ajatus, että tästä voisi tulla ammatti. Muutin Ruotsiin, sillä siellä oli enemmän mahdollisuuksia oppia, nähdä ja kokea enemmän. 

Mikä oli ensimmäinen tanssiesitys, joka teki sinuun lähtemättömän vaikutuksen?

Kauan sitten ryntäsin kotiin koulusta ja katselin mustavalkoisesta televisiosta jotakin Raatikon juttua. En muista mikä se oli, mutta muistan kuitenkin että se teki vaikutuksen.

Seuraavakin tuli televisiosta: Jorma Uotisen tekemä teos – juuri kun hän oli palannut takaisin Suomeen 1980-luvulla. Nämä Suomessa, sitten muutin ulkomaille ja siitä se sitten alkoi mun niin sanottu ”ura”.

Mitä esityksiä suosittelisit…

• Ensikertalaiselle?

Sanoisin, että Hervé Koubi ja esitys Sol Invictus. Esitys sisältää paljon erilaisia elementtejä, se on kokonainen taideteos, jossa kaikki osa-alueet on loppuun asti hiottuja. Paljon erilaisia liikkeitä, joita et ymmärrä kuinka ne on edes mahdollista tehdä. 

Vahva suositus sekä lapsiperheelle ja ensikertalaiselle ja kaikille heillä jotka sanovat: en ymmärrä tanssia, se ei ole mun juttu.

Paljon erilaisia liikkeitä, joita et ymmärrä kuinka ne on edes mahdollista tehdä.
– Sol Invictus -teoksesta

• Jo kokeneemmalle kävijälle?

Fernando Melo: Leaning Tree, enemmän tanssiteatteria. Tai voisi myöskin sanoa että esitys toimii teatterin ystäville. Esityksestä löytyy salainen juoni, ja se tuo esiin erilaisia kuvia, jotka ovat maagisia ja ihmeellisiä. Minä ainakin nautin suuresti tästä esityksestä, mutta se on vaikea kuvailla sanoilla.

• Lapsiperheille?

Jyrki Karttusen tekemä Vuodenajat. Hieno teos lapsille. Usein lasten esityksissä on aika vähän tanssia, mutta ei tässä teoksessa. Esiintyjät saavat todella tanssia… ja yleisö saa nauttia täysillä.

• Tanssin opiskelijat ja ammattilaiset?

Jos tanssi kiinnostaa, niin mene katsomaan kaikki esitykset (jos sinulla on mahdollisuus) Harvemmin pystyy katsomaan näin paljon lyhyellä ajalla!

• Näyttävyyttä, vauhtia kaipaavalle?

Ehkä se olisi sitten se Gaala…? Tai jos uskallat olla erilainen, mene katsomaan Pack tai Sol Invictus. Siis kolme todella erilaista juttua.

• Huumorin ystäville?

Mun huumorin taju on pikkasen outo, niin sanon että Miller de Nobilin teos There was still time. Se on täynnä huumoria vaikka onkin aika surullinen. Taitavia sommitteluja, kiinnostavia detaljeja, mahtavia esiintyjiä. Pikku helmi maailman synkkyydessä. Esitys perustuu Samuel Beckettin näytelmään Huomenna hän tulee.

Lopuksi muita suositteluja? 

Ehkä pitää muistaa, että tanssiesitykset toimivat parhaiten jos katsot samalla tavalla ja käytät samoja aisteja joita käytät esimerkiksi kun kuuntelet musiikkia tai olet konsertissa, tai jos katsot kuvataidetta.