Yhteiskunnallisia aiheita, mutta riemulla ja keveydellä
Burkinafasolainen koreografi Salia Sanou tuo Kuopioon D’un Rêve-teoksensa, joka on vahvasti yhteiskunnallinen, mutta samaan aikaan tragikoominen ja riemukas esitys yhteisen unelman voimasta.
Nykytanssia, afrikkalaisia juuria ja elävää laulua yhdistävä musikaalimainen esitys piirtää esiin mustan kehon historiaa ja representaatioita.
Se käsittelee eriarvoisuuteen, maanpakoon ja toiseuteen liittyviä kysymyksiä, joihin Sanou tarttuu vakavuudesta huolimatta keveydellä.
Teos on saanut inspiraationsa Martin Luther Kingin legendaarisesta ”I have a dream” -puheesta ja korona-vuosien mukanaan tuomasta muista eristäytymisestä.
”Martin Luther King sanoi puheessaan koko maailmalle: ”Minulla on unelma.” Minulla puolestaan on ollut unelma yhteisöstä, jossa ”me” vallitsee ”minän” sijaan: unelma ihmiskunnasta, joka kieltää ihmisten ja kehojen alistamisen lopullisesti”, Sanou kertoo.
Unelmana tuoda ihmiset yhteen
Teoksen juuret juontuvat orjatyöläisten täyttämille puuvillapelloille, joilla yhdessä tehtävä työ kohtaa kipeän yksinäisyyden ja eristäytyneisyyden.
Kun pandemia iski, se oli Sanoulle – kuten niin monelle muullekin – äärimmäisen eristäytyneisyyden ja yksinäisyyden aikaa.
”Lockdownin aikaan tunsin itseni vangiksi. Aivan kuin ulkopuolelta tuleva hiljaisuus ja sisäinen yksinäisyys olisivat luoneet äänettömän ilmapiirin, joka vääjäämättä kuljetti minut puuvillapelloille”, Sanou sanoo.
”D’un rêve antoi minulle mahdollisuuden kuvitella paluuta takaisin elämään tanssin ja laulun avulla. Tanssi ja laulu saivat epäilemättä myös orjat tuntemaan olevansa elossa.”
Taiteellaan Sanou haluaa tuoda ihmisiä yhteen. Tämä näkyy esimerkiksi teoksen tanssijoiden taustoissa: miestanssijat ovat saaneet koulutuksensa Burkina Fasossa CDC La Termitièressä, naistanssijat puolestaan tulevat eri puolilta maailmaa.
”Ryhmäni on jatkumoa ajatukselleni siitä, että kulttuurin potentiaali on ihmisten tuomisessa lähemmäs toisiaan sekä heidän välisessä dialogissaan ja ymmärryksessään.”
Teos on saanut alkunsa Martin Luther Kingin unelmasta. Mikä on koreografin oma henkilökohtainen unelma?
”Se on yhteen tuleminen, jossa voimme luoda riemukkaan tauon päiväämme. Tästä Martin Luther King puhui.”
Salia Sanoun ja Compagnie Mouvements Perpétuels-ryhmän D’un Rêve nähdään Kuopio Tanssii ja Soi:lla 14. & 15.6.2023
Compagnie Mouvements Perpétuels / Cie Salia Sanou: D’un Rêve