Toriohjelman kruunaa TanssiTeltta!
Tänä vuonna Kuopion Kauppatorilla on entistäkin enemmän ohjelmaa ensimmäistä kertaa pystytettävän TanssiTeltan myötä.
Teltta on rento kokoontumispaikka, jossa voi itse tanssia ja kokoontua ystävien kanssa. Teltalta löytyy ravintolapalvelut ja anniskeluoikeus, sekä festivaalin infopiste ja shop. Teltasta löytyy myös nimikkojuomamme ja erityinen Tanssii ja Syö- Menu.
“Kokoontumispaikkaa keskeiselle paikalle festivaalin yhteyteen on toivottu, joten tänä vuonna päätimme vastata toiveisiin. Teltta on hyvä paikka kokoontua vaikka ennen tai jälkeen esityksiä, tai nauttia tanssitunnelmasta muuten vaan”, Kuopio Tanssii ja Soi:n toiminnanjohtaja Salima Peippo kertoo.
TanssiTeltan aamut käynnistyvät Taiteilijatapaamisilla, jossa pääset kuulemaan pääohjelman kansainvälisten huippuryhmien koreografien kuulumisia. Keskiviikkona 14.6. laitetaan jalalla koreasti avajaisbileissä, torstaina ja maanantaina taas päästään tanssahtelemaan lavatansseista tuttujen biisien tahtiin Elämänlämpö-Päivätansseissa Matti Halmetvaara Trion säestämänä.
Joka ilta järjestetään eri teeman mukaiset iltaklubit, joita ovat muun muassa Salsabileet, Rock&Swing-party sekä kahtena päivänä pidettävä Retrodisco.
Telttaan on vapaa pääsy. Julkaisemme tarkemman ohjelman toukokuun aikana.