Kuopio Tanssii ja Soi järjestää päiväleirejä lapsille!

Kaipaako lapsesi tekemistä kesäpäiville? Järjestämme uutuutena päiväleirejä 6-8-vuotiaille lapsille (myös vuoden 2024 alussa täyttäneet 9-vuotiaat voivat ilmoittautua mukaan) festivaalin aikana, jotka sisältävät tanssin riemua, leikkejä ja paljon muuta kivaa tekemistä!

Jokainen leiripäivä sisältää kaksi tanssituokiota, leikkejä ja askarteluja. Aamulla nautitaan baletin lumosta, opetellen perusliikkeitä ja askelia tangolla, keskilattialla ja salin poikki ikäryhmälle sopivalla tavalla, ja mikä tärkeintä – ilon kautta!

Tunneilla harjoitellaan myös luovuutta ja tanssisommitelmien toteuttamista. Päällimmäisenä tavoitteena on herättää lapsissa tanssin ilo ja riemu sekä tutustua balettiin lajina.

Iltapäivällä päästään heittäytymään TanssiMixin vauhdikkaaseen tunnelmaan. TanssiMixin tunneilla liikutaan monipuolisesti, kuunnellaan erilaisia musiikkeja ja harjoitellaan esiintymistä. Viikon aikana tutustutaan eri tanssilajeihin, kuten nykytanssiin, jazztanssiin, k-popiin ja commercialiin.

Sään suosiessa leiripäivän aikana piipahdetaan myös Kuopion torilla Savonia-lavan ohjelman aikaan, jolloin lapset pääsevät katsomaan tanssin ja kulttuurin harrastajien esityksiä.

Jokaisena päivänä tutustutaan uuteen tanssilajiin ja tunnin lopuksi tehdään koreografiaa. Leirien teemana on hyväksyntä, turvallisuus ja yhteisöllisyys.

Tervetuloa nauttimaan tanssin riemusta!

Lue lisää leireistä täältä ja tee varaus verkkokaupastamme.