Kuopio Tanssii ja Soi:n seminaarit on nyt Kuopio Talks

“Tanssin voima: Tanssin terveysvaikutukset neurologisissa sairauksissa”-kokonaisuudessa 18.6. asiantuntijana kuullaan muun muassa neurologi Kiti Mülleria (kuvassa).

Seminaarit ovat perinteisesti osa Kuopio Tanssii ja Soi-festivaalia. Tänä vuonna seminaarit järjestetään ensi kertaa sarjana, joka kulkee nimellä Kuopio TALKS.

Kuopio TALKS pureutuu ajankohtaisiin ja mielenkiintoisiin teemoihin erityisesti tanssin, kulttuurin, taiteen ja hyvinvoinnin näkökulmista.

Seminaarisarjaan kuuluu myös Kuopion kaupungin organisoima Kuopio Highlights: 9. hyvinvointiseminaari: Monikulttuurisuus yhteisössä – kohti vahvistuvaa yhteistä identiteettiä.

Tervetuloa paikan päälle osallistumaan! Seminaarit myös streamataan festivaalin Youtube-kanavalle ja Facebookiin, joten etäosallistuminen on mahdollista.

Kuopio TALKS Musiikkikeskuksen Valohallissa 16.-20.6.2023 klo 13. Seminaareihin on vapaa pääsy, ei ennakkoilmoittautumista (pl. Kuopio Highlights)

Tanssien tietoa neurologisesta kuntoutuksesta

Sunnuntaina 18.6. osana Kuopio TALKS-sarjaa päästään kokemaan mielenkiintoinen kokonaisuus ”Tanssin voima: Tanssin terveysvaikutukset neurologisissa sairauksissa”. Tapahtuma kestää noin kaksi tuntia, sisältäen kahden asiantuntijan keskustelun, tanssiesityksen, paneelikeskustelun sekä tanssintuntikimaran.

Tapahtumassa käsitellään muun muassa, millaisia terveysvaikutuksia tanssimisella on sekä miten tanssiminen kuntouttaa erityisesti neurologisissa sairauksissa.

”Tarkoituksena on kuulla tutkittua tietoa, kokemusasiantuntijapuheenvuoroja sekä päästä itse tanssahtelemaan: kokea teema siis monipuolisesti”, kertoo monitieteisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen dosentti ja tanssitaiteen tohtori, terveystieteiden maisteri ja fysioterapeutti Hanna Pohjola Itä-Suomen yliopistosta.

Tanssin soveltavaan käyttöön liittyvässä neurologisessa tutkimuksessa tanssin on todettu kuntouttavan niin fyysisesti, psyykkisesti kuin sosiaalisesti. 

”Jopa niin, että tanssia pidetään lupaavana ja täydentävänä kuntoutusmuotona lääketieteellisessä hoidossa”, Pohjola sanoo.

Tapahtuman ensimmäinen tunti (klo 13-14) sisältää keskustelua aiheesta, toinen tunti (klo 14-15) tanssitaan Tanssintuntikimaran merkeissä. Kimara koostuu neljästä 15 minuutin osuudesta, jossa voi tutustua erilaisiin tanssityyleihin.

Asiantuntijana kuullaan muun muassa neurologi Kiti Mülleria, joka opettaa dosenttina Helsingin ja Aalto-yliopistossa työelämän neurologiaa ja mobiilin lääketieteen teknologian käytettävyyttä. Hän jakaa tietoa siitä, miten ihmisen fysiologia, fyysinen, psyykkinen ja älyllinen toimintakyky muodostavat kokonaisuuden. Esimerkkinä Müller käyttää tanssia: tanssiaskeleet ovat myös hyvää muistitreeniä ja mielekästä kuntoutusta, joka sopii kaiken ikäisille.

Kuopio TALKS-ohjelma:


pe 16.6. Esittävän taiteilijan mielenterveys – haasteet varhaisen tuen avun saannissa
yhteistyössä Työeläkeyhtiö ELO

la 17.6. Tiedolla Taitoa Tulevaisuuteen
yhteistyössä Itä-Suomen Yliopisto

  • Unenlaadun tarkkailun kompastuskivet: mitatun ja koetun paradoksi  
  • Kaatumisten ehkäisy liikunnan keinoin ikääntyneillä


su 18.6.Tanssin voima: Tanssin terveysvaikutukset neurologisissa sairauksissa 
yhteistyössä Itä-Suomen Yliopisto

ma 19.6. Kulttuuri ja taide kokonaisturvallisuudessa
yhteistyössä Savonia AMK                        

ti 20.6.  Taike & Cupore Talks: Taiteilijan työhyvinvointi                           
yhteistyössä Taike

Kuopio Highlights

to 15.6. klo 9-15 Kuopion Musiikkikeskus Highlights: Kuopion 9. hyvinvointiseminaari: Monikulttuurisuus yhteisössä – kohti vahvistuvaa yhteistä identiteettiä

Tutustu Kuopio TALKS-ohjelmaan tarkemmin täältä.

Musiikkikeskuksen Valohallissa klo 12 ja klo 17 perinteinen ELO-Forum, jossa tanssin opiskelijat, tanssikoulut sekä harrastajaryhmät pääsevät esittelemään osallistumaan.

Tutustu myös festivaalin kattavaan pääohjelmistoon!