Uusi tuottaja esittäytyy!

Kuopio Tanssii ja Soin uutena tuottajana tammikuussa 2024 aloittaa Susanna Visakko.

Susannan (matkailun liikkeenjohdon restonomi, AMK) työtehtäviin tulee kuulumaan mm. esiintyjäryhmien vierailujen organisointi, festivaalin vapaaehtoisten koordinointi ja muut festivaalityöhön liittyvät osa-alueet yhdessä tiimin kanssa.

Aiempaa työtaustaa häneltä löytyy monipuolisista liikunta- ja matkailualan tehtävistä, ja intohimona on ollut erityisesti erilaisten tapahtumien tuotanto ja kehittäminen.

”Työskentelin pitkään pääkaupunkiseudulla liikuntakeskuksissa erilaisissa työtehtävissä ja projekteissa, joissa järjestin monenlaista ohjelmaa. Olin myös avaamassa Kuopioon uutta kuntokeskusta pari vuotta sitten.”

Kuopiosta kotoisin oleva Susanna palasi takaisin kotiseudulle asuttuaan pitkään Helsingissä ja ulkomailla mm. Australiassa.

Organisointi lähellä sydäntä

Susanna kertoo odottavansa uutta pestiä innolla.

”Kaikenlainen organisointi on lähellä sydäntäni, ja odotankin sitä, että pääsen suunnittelemaan tapahtuman kulkua niin tanssiryhmien, vapaaehtoisten kuin kaiken muunkin osalta. Odotan myös uusien ihmisten tapaamista: on mielenkiintoista päästä tekemään yhteistyötä niin monen tahon kanssa. Fiilikset ovat superinnostuneet!”

Tapahtumassa Susanna kertoo erityisesti arvostavansa sen perinteikkyyttä.

”Tuntuu, että Tanssii ja Soi on ollut aina – ainakin niin kauan kuin minä muistan. Se on osa Kuopiota ja kuopiolaisuutta, ja siksi onkin hienoa päästä osaksi tällaista tapahtumaa”, hän toteaa.

Vapaa-ajalla Susannan voi bongata liikunnan parista, ja hän kertookin harrastavansa mm. kuntosalilla käymistä, laskettelua, juoksua ja tennistä.

Energiaa, organisointikykyä ja liikunnallisuutta naiselta ei siis puutu, mutta miten sujuvat tanssiliikkeet?

”En taida olla kummoinen tanssija, eli tanssiliikebravuurinani varmaan on ihan vaan lantion heilutus”, hän nauraa.

Tervetuloa remmiin Susanna!

Susannan esittelystä aloitamme koko Kuopio Tanssii ja Soi -toimistotiimin esittelyn.